Joulukuuset Huittisten kirkkoon tuomaan joulutunnelmaa
Kotipihan kuusi löysi tiensä Huittisten kirkkoon
Tänä vuonna joulukuusen kirkon pääalttarille lahjoitti Raimo Mäkelä, Huittisten Ronkan kulmalta. Raimo Mäkelä kertoi, että kuusi kasvoi pihamaalla ja kuusen kaatamista oli jo suunniteltu useamman vuotta ja kun se kaadettiin, niin nyt näkyy keittiön ikkunastakin valoa. Raimo Mäkelä jatkaa, että syksyllä kuusi tuli puheeksi, vanhan tutun, seurakuntamestari Tauno Kykylän kanssa ja niin sitten päätettiin "katselmuksen" jälkeen, että kuusi on sopiva kirkon joulukuuseksi.
Kuusi on kaunis, käpyjäkin vielä, vaikka osa kaataessa ja matkalla tippuikin. Raimo Mäkelä kertoi, että kuusi toimi oravien pesäpaikkana, mutta onneksi puita riittää ympäristössä uusille pesäpaikoille.
Huittisten seurakunta kiittää lahjoituksesta.
Talkoolaiset Pertti Tiuttu, Veli-Matti Paasikivi ja kuusen lahjoittanut Raimo Mäkelä siirtämässä Jorma Kukon avustuksella kuusta alas lavalta.
Raimo Mäkelä ja Tauno Kykylä (selin) asettamassa latvatähteä paikalleen.
Kuusi valmiina toivottamassa joulua kulkijoille.
Kirkonemännät olivat koristelemassa samaan aikaan Katariinan alttarin kuusta
Koristelu vielä vähän kesken.
Ritva Lehtimäki laittaa vielä viimeisen koristeen.
15.12.2023 12.00