Uutislistaukseen

Seurakunnan toiminta tutuksi: Ystävänkamari

Seurakunnan toiminta tutuksi!.png

Seurakunnan toiminta tutuksi: ystävänkamari

Kaikille avoin Ystävänkamari kokoontuu tiistaisin Huittisten seurakuntakeskuksessa, Toivonsalissa klo 11.00 - 12.30. Ystävänkamari on yli 30 vuoden ajan toiminut lähinnä ikääntyvien kohtaamispaikkana, mutta kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan. Ajatuksena on tarjota yhdessäoloa, ystävyyttä ja ohjelmaa arjen piristykseksi.

Kokoontumisen aluksi juodaan kahvit, jotka vapaaehtoiset kahvinkeittäjät keittävät vuorotellen. Tavallisesti alkukahvien jälkeen on hetki Raamatun opetusten äärellä, jolloin yleensä tutustutaan edellisen sunnuntain aiheeseen kirkkovuoden mukaan. Keskusteluja viritellään, ja toisinaan tasainen puheensorina soljuu iloisesti luoden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja lopuksi pidetään jumppahetki.

Toisinaan saamme vierailijoita esittäytymään tai lähdemme vaikkapa ruokailemaan tai retkeilemään lähiseudulle. Perinteisesti kesäretki suuntautuu lyhyehkön ajomatkan päässä olevaan tiekirkkoon, jonka lähistöltä löytyy viihtyisä lounaspaikka.

Tänä vuonna Ystävänkamarin vetäjinä aloittivat Tarja Eklöf ja Sinikka Ritakallio, jolle vetovastuu siirtyi, kun toimintaa pitkään organisoinut Arja Lehtonen halusi jättäytyä pois vetovastuusta. Arja on kuitenkin odotettu vierailija vetämään kokoontumisia silloin tällöin.

Ystävänkamari on siis yhteisö, joka kristillisten arvojensa mukaisesti pitää esillä evankeliumia osana seurakunnan työtä ja kokoaa ystävät yhteen pohtimaan elämän monia kysymyksiä. Viikoittain meitä kokoontuu noin 35 henkilöä ja olet lämpimästi tervetullut mukaan!

2026-04-16 13:45:23.0