Kauneimmat joululaulut

su 17.12. klo 19.00

Huittisten kirkko

Kauneimmat joululaulut Huittisten kirkossa

Lauletaan yhdessä kauneimpia joululauluja. Kanttorin Jussi Uutaniemi.

Kauneimpien Joululaulujen lahjoitukset käytetään Suomen Lähetysseuran työhön syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi.

Maailmassa on nyt enemmän nuoria kuin koskaan – jopa 1,8 miljardia. Heistä noin yhdeksän kymmenestä asuu kehitysmaissa. Lahjallasi autamme heikoimmassa asemassa olevia nuoria saamaan koulutuksen, ammatin ja tarvitsemansa hoivan. Sinä voit olla mukana antamassa nuorille mahdollisuuden tulevaisuuteen, itsenäisyyteen ja unelmien toteuttamiseen.

  • Musiikki Musiikki

Kauneimmat joululaulut Linkki avautuu uudessa välilehdessä