Huittinen

Huittisten vanhan kirkon paikka sijaitsee Karhiniemellä. Muistomerkkiin pyydettiin ja saatiinkin suunnitelmia, mutta niiden toteutus olisi ylittänyt hankkeeseen varatun rahamäärän. Näin päädyttiin luonnonkiveen. Muistomerkki paljastettiin elokuussa 1955 ja sen on tehnyt kivenhakkaaja V.Syrén.

Vampula

Vampulan vanhan kirkon paikka sijaitsee Loimijoen itäpuolella, Kiltajärven rannalla vastapäätä Vampulan nykyistä kirkkoa. Vampulan ensimmäinen kirkko on perimätiedon mukaan rakennettu tälle paikalle, Paunun talon maalle v. 1590. Kirkon rakensivat neljä vampulalaista talonpoikaa ja se lienee ollut vaatimaton hirsirakennus. Kirkkoa ympäröi hautausmaa. Kun Vampula sai kappelioikeudet v. 1650, samalle paikalle rakennettiin uusi kirkko. Sijainti lähellä rantaa savimaalla lienee ollut syynä siihen, että tämänkin kirkon käyttöaika jäi verrattain lyhyeksi ja uusi kirkko päätettiin rakentaa v. 1764 joen toiselle puolelle Sallilan kylään.

 

Kirkonpaikkaa nykyään ympäröivä hirsiaita on rakennettu v. 1956 vanhan mallin mukaan. Se on salvottu viidestä hirsikerrasta ja suojattu kaksilappeisella paanukatolla. Nykyinen aidattu alue on huomattavasti alkuperäistä pienempi ja lähes hipoo kirkon kiviperustuksen kulmakiviä. Alueen kunnostusta on tehty säännöllisesti kyläläisten talkootyönä. Aidan maalausta punamullalla sekä paanukaton tervausta, molempia viimeksi kesällä 2011.

Alueen kehittämiseen on nimetty työryhmä, jonka suunnittelemia olivat mm. kesän 2011 talkoot. Museovirastolta saadun luvan jälkeen aitauksen ulkopuolella olevaa maastoa muotoiltiin hieman uudestaan. Aidan sisäpuolella kasvavat jalokuuset on ilmeisesti istutettu 1950-luvulla kunnostustöiden yhteydessä. Puut kuntokartoitettiin joulukuussa 2011. 

Huittisten vanhan kirkon paikka
Huittisten vanhan kirkon paikka
Muisto merkki. Tässä oli Huittisten kirkko 1200 luvulla. Paikka, jossa seisot on pyhä maa.
Tässä oli Huittisten kirkko 1200 luvulla. Paikka, jossa seisot on pyhä maa.
Vampulan vanhan kirkon paikka
Vampulan vanhan kirkon paikka